Alkoholi ja avun hakeminen

Alkoholin haitallinen käyttö ja sen puheeksi ottaminen on hankala asia terveydenhuollossa. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry teetti kyselyn, jonka perusteella jopa kolmasosa terveydenhuollon ammattilaisista otti potilaan alkoholinkäytön puheeksi korkeintaan toisinaan. Tutkimuksen tuloksista todetaankin, että alkoholinkäytön puheeksiotto koetaan edelleen vaikeaksi terveydenhuollossa, jopa niissä tilanteissa, joissa selkeät merkit alkoholin haitallisesta käytöstä ovat nähtävillä.

Happi-palvelu pyrkii madaltamaan kynnystä alkoholin käyttöön liittyvissä huolissa siten, että peräti kaksi eri hoito-ohjelmaa eli Helppiä liittyy suoraan päihteisiin ja riippuvuuksiin. Valitsemalla päihteiden haitallisen käytön hoito-ohjelman, saadaan hoito-ohjelman lähtökohdat nopeasti selväksi, kun käyttäjän ei tarvitse kierrellä ongelmaa mikä tavanomaisella lääkärintarkastuksella tai käynnillä voi olla kiusallisempaa.

Ajanpuute mainitaan myös vaikeuttavan alkoholin haittakäytön ongelmiin puuttumista, vaikka samalla todetaan, että alkoholin käyttöön liittyvä lyhyempikin neuvonta on tutkitusti tehokasta. Happi-palvelun Helpit ovat 5-8 viikon mittaisia, ja ne tähtäävät aina tavoitteellisesti kohti muutosta.

Mikäli koet, että alkoholi tai päihteet ovat sinulle jo olemassaoleva tai uhkaava ongelma, ole rohkeasti yhteydessä. Tarjoamme hoito-ohjelmat yksityisille itsemaksavina sekä tietysti työnantajien kautta työntekijöiden käyttön.

Kirjoittanut Happi

Lue lisää työhyvinvoinnista

Lue onnistuneista asiakaskokemuksista henkilöstöjohtajan ja työntekijän näkökulmasta. Artikkeleissamme myös huippuammattilaisemme näkymyksiä ajankohtaisesta aiheista. Onko sinulla vinkki aiheesta? Kerro siitä meille!

Happi
17.6.2024
Sanotaan, että joukkue on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki.…
Happi
17.6.2024
Lähes jokainen on joskus tuntenut olonsa ahdistuneeksi. Töissä huolettavat esimerkiksi…
Happi
17.6.2024
Ikivanha sanonta siitä, ettei sota yhtä miestä kaipaa, ei pidä…
Happi
17.6.2024
Työntekijöiden hyvinvointiin panostaminen kannattaa, sillä se maksaa itsensä takaisin monin…
Happi
17.6.2024
Stressistä ja sen haittavaikutuksista puhutaan jatkuvasti. Stressi on uhka yksilöille,…
Happi
17.6.2024
Työtehtäviä tehdään rinnakkain ja päällekkäin, erilaisia hälytyksiä sekä muistutuksia puskee…

Haluatko tietää lisää henkilöstön hyvinvoinnista ja sen edistämisestä?

Tai soita meille suoraan 045 783 82429