Rekisteriseloste - Happi

Rekisteriseloste

Happi Health käsittelee asiakkaiden henkilötietoja huolellisesti pitäen huolta vastuullisena terveydenhuoltoalan toimijana tietosuojaan liittyvistä velvollisuuksistaan. Noudatamme toiminnassamme EU:n yleistä tietosuoja-asetusta, voimassaolevaa lainsäädäntöä sekä viranomaisten ohjeistuksia henkilötietojen käsittelystä, täyttäen näin General Data Protection Regulationin (GDPR) vaatimukset.

Lisäksi kiinnitämme erityistä huomiota henkilötietojen huolelliseen ja tietoturvalliseen käsittelyyn sekä noudatamme ja kehitämme toimialan yleisiä hyviä tietosuojakäytäntöjä. Potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992) 12 §:n mukaan potilasasiakirjoihin merkitään hoidon järjestämisen, suunnittelun, toteuttamisen ja seurannan turvaamiseksi kaikki tarpeelliset tiedot.

Happi Health henkilötietoja käsittelevät vain henkilöt, joilla on niiden käsittelyyn oikeus ja asianmukaiset työtehtävät. Happi Health ei luovuta tietojasi edelleen kolmansille osapuolille lukuun ottamatta rekisteröidyn oman suostumuksen tai lainsäädännön (785/1992) 13 § perusteella. Käyttäessämme palveluissamme yhteistyökumppaneita, vastaamme myös heidän toiminnastaan yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisesti.

Tarkempia tietoja rekisterinpitäjä Happi Health henkilötietojen käytön periaatteista sekä yhteystiedot lisätietoja ja tietojesi poistamista varten löydät alla olevista toimintokohtaisista tietosuoja- ja rekisteriselosteista:

Tietosuojavastaava: support (ät) happihealth.com

+ Potilasrekisteri, pdf-tiedosto

+ Organisaatiorekisteri, pdf-tiedosto

Evästeiden käyttö

Keräämme tietoa verkkosivustolla vierailevista selaimista evästeiden (cookies) avulla. Evästeiden avulla keräämme tietoa sivujemme käytöstä, verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien päätelaitteista ja verkkoselaimesta. Käytämme evästeitä pääasiassa analytiikkaan, jotta voisimme tehdä tilastollista analyysiä sivustolla vierailijoiden määrästä sekä miltä sivuilta kävijät ovat päätyneet palveluun. Tietojen avulla kykenemme paremmin suunnittelemaan sivujemme käyttäjille juuri heille mieluista sisältöä. Olemme sitoutuneet käsittelemään tietoa luottamuksella ja kunnioitamme palvelun käyttäjien yksityisyyttä.

Käyttämällä Happi Health -verkkosivuja (www.happihealth.com) käyttäjä antaa suostumuksensa yllä kuvatun kaltaiseen tietojenkäsittelyyn ja evästeiden käyttöön. Käyttäjä voi myös estää kokonaan evästeiden käytön verkkoselaimessa. Useimmissa selaimissa määritys tehdään selaimen tietoturva-asetuksista. Yhtälailla käyttäjä voi tyhjentää evästehistorian verkkoselaimensa asetuksista. Tällöin tunniste, joka on asetettu selaimeen ja siihen perustuva verkkokäyttäytymisprofiili poistuu. Toimenpide ei estä uusien evästeiden tallentumista selaimeen.