Tradekan sairauskassa yhteistyö Hapen kanssa – ”Haluamme tarjota matalan kynnyksen tukea mielen haasteisiin”

Tradekan sairauskassassa haluttiin reagoida siihen tosiasiaan, että erityisesti nuoret työntekijät kohtaavat mielen haasteita nykyään yhä enemmän. ”Mielenterveysongelmat ovat nuorten työntekijöiden suurin yksittäinen terveyshuoli. Halusimme helpottaa heidän vointiaan tarjoamalla tukea mielen haasteisiin”, Tradekan sairauskassan toimitusjohtaja Emilia Haapaniemi kertoo. Nyt Tradekan sairauskassan jäsenillä on työterveyden lisäksi suorakorvaussopimus matalan kynnyksen mielenterveyspalveluja tarjoavan Happi Healthin kanssa. Jäsenet maksavat palvelusta vain omavastuuosuuden.

Ennakoivalla mielenhuollolla vähennetään poissaoloja

Happi Healthissa videovastaanotot Valviran hyväksymien terapeuttien ja psykoterapeuttien kanssa toteutetaan Happi-sovelluksessa. Videovastaanottojen välissä työntekijä saa tukea ja työkaluja palvelun muista sisällöistä, kuten tehtävistä ja harjoituksista. Sovelluksessa on myös helppo viestiä omalle ammattilaiselle. Digitaalisuuden vuoksi Happi onkin houkutteleva vaihtoehto nuorille. ”Toivoisin, että kynnys avun hakemiseen madaltuisi mielen hyvinvoinnin haasteissa ja palvelua käytettäisiin entistä enemmän. Olemme jo nähneet, että palvelun avulla on saatu hyviä tuloksia. Toivon, että hyödyt voitaisiin maksimoida niin jäsenille kuin työnantajallekin”, Haapaniemi kertoo. ”Palvelun avulla on mahdollista myös vähentää ennakoivasti poissaoloja”, hän lisää.

Happi-palvelun anonyymiys on iso etu

Happi-palvelu tarjoaa lisäarvoa muiden palveluiden rinnalla. Työterveyden kautta lähetteellä saatu apu mielen ongelmiin on ollut usein lyhytkestoinen, eikä se ole aina riittänyt haasteiden selättämiseen. Myös Happi-palvelun anonyymiys merkitsee monelle käyttäjälle paljon: sen käytöstä ei tule ilmoitusta työnantajalle tai jää merkintää työterveyteen. ”Palvelu tarjoaa lisäksi konkreettisia työkaluja haasteiden käsittelyyn ja työstämiseen vastaanottotapaamisten välissä.” Haapaniemi näkee Happi-palvelun luotettavana, tehokkaana ja ratkaisukeskeisenä yhteistyökumppanina.” Molemmilla osapuolilla on yhteinen toive madaltaa kynnystä mielen hyvinvoinnin haasteiden hoidossa ja tarjota apua mahdollisimman monelle. Yhteistyömme Hapen kanssa on ollut vaivatonta ja sujuvaa.”

Kirjoittanut Happi

Lue lisää työhyvinvoinnista

Lue onnistuneista asiakaskokemuksista henkilöstöjohtajan ja työntekijän näkökulmasta. Artikkeleissamme myös huippuammattilaisemme näkymyksiä ajankohtaisesta aiheista. Onko sinulla vinkki aiheesta? Kerro siitä meille!

Happi
17.6.2024
Sanotaan, että joukkue on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki.…
Happi
17.6.2024
Lähes jokainen on joskus tuntenut olonsa ahdistuneeksi. Töissä huolettavat esimerkiksi…
Happi
17.6.2024
Ikivanha sanonta siitä, ettei sota yhtä miestä kaipaa, ei pidä…
Happi
17.6.2024
Työntekijöiden hyvinvointiin panostaminen kannattaa, sillä se maksaa itsensä takaisin monin…
Happi
17.6.2024
Stressistä ja sen haittavaikutuksista puhutaan jatkuvasti. Stressi on uhka yksilöille,…
Happi
17.6.2024
Työtehtäviä tehdään rinnakkain ja päällekkäin, erilaisia hälytyksiä sekä muistutuksia puskee…

Haluatko tietää lisää henkilöstön hyvinvoinnista ja sen edistämisestä?

Tai soita meille suoraan 045 783 82429