Parhaaksi esihenkilöversioksi itsestäsi

19.10.2024

”Jotta esihenkilö voi johtaa muita, tulee hänen itsensä olla psyykkisesti tasapainossa. Kun esihenkilö voi hyvin, koko tiimi voi hyvin”, Happi Healthin mielen asiantuntija Soile Roth muistuttaa.

Hyvällä itsetuntemuksella on äärettömän suuri merkitys esihenkilötyössä. Kun tietää omat vahvuutensa ja heikkoutensa, voi löytää oman persoonallisen tapansa toimia.

Jos esimerkiksi tunnistaa välttelevänsä konflikteja tai tulevansa tilanteisiin aina aggressiolla, voi näitä ominaisuuksiaan kehittää. Sama pätee stressin sietämiseen ja siihen tunteeseen, että ajankäyttö sakkaa ja pakka hajoaa kerta toisensa jälkeen.

Miten saavuttaa henkinen tasapaino? Entä miten omia esihenkilötaitojaan voisi hioa paremmiksi, jotta sekä ihmiset että organisaatio voittaisivat?

”On lohdullista, että valmista esihenkilömuottia ei tarvita. Kun esihenkilö tuntee itsensä riittävän hyvin, hän voi sisällyttää omaan taitopakkiinsa elementtejä myös omasta persoonastaan”, Soile Roth kannustaa.

Miten sitten kasvaa parhaaksi – tai edes riittävän hyväksi – esihenkilöversioksi itsestään?

Siksi käytössäsi on Happi-mielenhuoltopalvelu. Esihenkilöhelpissä pääset keskustelemaan Valviran hyväksymän psykoterapia-alan ammattilaisen kanssa ja tutkimaan omaa esihenkilörooliasi.

Esihenkilöhelppi vahvistaa esihenkilötyötä:

  • Saat eväitä oman esihenkilötyön organisoimiseen ja ajanhallintaan, mikä sujuvoittaa työtä ja tekee siitä tuottavampaa.
  • Löydät ne työn ulkopuoliset voimavaratekijät, jotka tukevat esihenkilöä vaativassa työssä.
  • Pääset keskustelemaan työn haasteista, roolin aiheuttamasta yksinäisyydestä ja omasta elämästä luottamuksellisesti ja aivan omana itsenäsi.

Terapeutin kanssa voi pohtia esimerkiksi seuraavia asioita:

  1. Miten vahvistan omia empatian ja kuuntelemisen taitojani niin, että voin tarjota parasta mahdollista tukea tiimiläisilleni?
  2. Mitkä asiat persoonassani ja osaamisessani auttavat minua menestymään esihenkilötyössäni parhaiten?
  3. Miten kohtaan ja ratkaisen ristiriitatilanteita niin, että toimintani on kaikkien osapuolten näkökulmasta ammatillista?

Happi-palvelun käyttäjän tarina

”Olin vasta aloittanut esimiestehtävissä. Koin jännitystä ja epävarmuutta siitä, miten selviän uudesta roolista ja osaanko toimia oikein. Epävarmuus aiheutti stressiä ja ahdistusta. Tunsin itseni usein riittämättömäksi ja pelkäsin epäonnistumista uudessa roolissa. Aloin välttää vaikeita tehtäviä tai tilanteita, joissa pelkäsin tekeväni virheitä. Tämä aiheutti lisää stressiä ja heikensi itsevarmuuttani.

Terapeutin avulla aloin tunnistaa omia voimavarojani ja opin muuttamaan sisäistä kriittistä puhettani itseäni kohtaan. Aloin pikkuhiljaa löytää itsevarmuutta ja vahvistaa itsetuntemustani ja -luottamustani uudessa roolissani.

Happi-ohjelman tehtävien ja harjoitusten avulla löysin keinoja hallita stressiä ja ahdistusta. Oivalsin, että kyse on pitkälti ajattelumalleista.”

Tutustu Happi-mielenhuoltopalveluun ja Helppeihin lataamalla Happi Health sovellus